Syöpäjärjestöt
@syopajarjestot.bsky.social
Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta – jokaiselle. Joka kolmas suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään. Haluamme turvata jokaiselle suomalaiselle hyvän elämän ilman syöpää ja syövästä huolimatta.
”Kansallista syöpästrategiaa lähdettiin laatimaan siitä lähtökohdasta, että olemme jääneet Suomessa jälkeen muista Pohjoismaista. Strategia ja toimeenpanon tiekarttakin valmistui, mutta rahoitusta näille toimenpiteille ei ole korvamerkittynä”, pääsihteeri Juha Pekka Turunen muistuttaa.
Puutteita syövänhoidossa ei voida korjata ilman rahoitusta
Syöpäjärjestöt kannustaa pian budjettiriiheen kokoontuvaa hallitusta pitämään mielessä viime aikaisen keskustelun suomalaisten syöpään sairastuneiden hoitoon pääsystä ja hoitotuloksista.
syopajarjestot.fi
”Syövän levinneisyystieto kuvaa sitä, kuinka pitkälle syöpä on ehtinyt levitä diagnoosihetkellä. Tieto vaikuttaa ratkaisevasti hoidon valintaan ja auttaa arvioimaan potilaan ennustetta”, sanoo Suomen Syöpärekisterin johtaja Janne Pitkäniemi. www.syopajarjestot.fi/uutinen/syov...
Syövän levinneisyystiedoissa suuria alueellisia eroja Suomessa
Suomen Syöpärekisteri julkaisi tänään Syöpä 2024 -raporttinsa, jossa tarkastellaan ensimmäistä kertaa syövän levinneisyystietojen kattavuutta eri puolilla Suomea.
syopajarjestot.fi
Valtaosalla suolistosyöpäpotilaista oli mahdollisten syöpään liittyvien oireiden takiaerikoissairaanhoidon käyntejä kuukausia ennen syövän toteamista. "Tämä viittaa mahdollisuuksiin tunnistaa syöpä nykyistä aiemmin", sanoo tutkija Elina Hermiö Syöpärekisteristä. www.syopajarjestot.fi/uutinen/erik...
Vaadimme Suomen ASHin, Ehkäisevä päihdetyö EHYTin, Filhan, Hengitysliiton ja Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskuksen kanssa tupakka- ja nikotiinituotteiden ostoikärajan nostamista 20 vuoteen. Muutos on välttämätön nuorten nikotiiniriippuvuuden ehkäisemiseksi. WHO:n maailman tupakaton päivä 31.5.
“Uusi keuhkosyöpäraportti vahvistaa aikaisemman havainnon syövän toteamisvaiheen diagnostiikkaan liittyvistä alue-eroista ja parantaa ymmärrystämme muun muassa hoidon tavoitteiden osalta", toteaa Suomen Syöpärekisterin johtaja Janne Pitkäniemi. www.syopajarjestot.fi/uutinen/keuh...
Keuhkosyövän toteamisessa on eroja hyvinvointialueiden välillä – tietojen kattavuudessa edelleen parannettavaa
Kansallisessa syöpien laaturekisterihankkeessa julkaistu toinen keuhkosyöpäraportti antaa selkeitä viitteitä siitä, että keuhkosyöpä todetaan usein vasta edenneessä vaiheessa. Tulokset viittaavat myös...
syopajarjestot.fi
Olimme osoittamassa mieltämme Säätytalolla järjestöjen valtionavustuksiin mahdollisesti tehtäviä lisäleikkauksia vastaan. Haluamme puolustaa niitä ihmisiä, jotka saavat apua kaltaisiltamme sosiaali- ja terveysjärjestöiltä. Hallituksen kehysriihineuvottelut alkoivat tänään. #sotejärjestöt
WEBINAARI 21.4. kello 17.00 Vaativan erityistason perhe-yksilö ja varhaisten vuorovaikutussuhteiden psykoterapeutti Florence Schmitt käy läpi läheisten jaksamista ja perhesuhteiden haasteita sekä rooleja perheessä, kun perheenjäsen sairastuu syöpään. Tule mukaan www.syopajarjestot.fi/tapahtuma/we...
”Kantaväestössä monet infektioperäiset syövät ovat harvinaistuneet, mutta ns. elintasosyövät ovat yleistyneet. Tulos ei yllättänyt, mutta vahvistaa tarvetta väestöryhmien välisten syöpäsairastavuuden erojen ymmärtämiseen”, sanoo tutkija Maarit Lamminmäki. www.syopajarjestot.fi/uutinen/maks...
Maksa- ja mahasyövät yleisempiä Suomeen muuttaneilla – ennaltaehkäisyyn panostettava
Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että maksa- ja mahasyövän riski vaihtelee merkittävästi väestöryhmien välillä ja on tietyissä maahanmuuttajaryhmissä selvästi suurempi kuin kantaväestössä.
syopajarjestot.fi
Tule mukaan tiistaina 21.4. ko 17 järjestettävään webinaariin, jossa psykoterapeutti Florence Schmitt (FT) käy läpi läheisten jaksamista ja perhesuhteiden haasteita sekä rooleja perheessä, kun perheenjäsen sairastuu syöpään. Tapahtuma Teamsissa. Linkki: www.syopajarjestot.fi/%E2%80%A6/we...
THL palkitsi Syöpäjärjestöt merkittävästä työstä nuorten terveyden edistämiseksi. Fressis-toiminta tarjoaa nuorille tietoa ja tukea terveellisiin elintapoihin ja hyvien valintojen tekemiseen omassa arjessa. Onnea terveyden edistämisen tiimille!🥰 www.syopajarjestot.fi/uutinen/fres...
"En liene ainoa järjestöjohtaja, joka on kuunnellut uutta ministeriämme hyvin mietteliäänä. Koen järjestöihin kohdistuvat puheet ja kirjoitukset epäarvostavina, jopa vihamielisinä", kirjoittaa Syöpäjärjestöjen Terveysosaston johtaja Marika Skyttä. www.syopajarjestot.fi/blogi/taikam...
"Täikammalla” on järjestöjohtajan etsittävä uusia rahoituskanavia
En liene ainoa järjestöjohtaja, joka on kuunnellut uutta ministeriämme hyvin mietteliäänä. Koen järjestöihin kohdistuvat puheet ja kirjoitukset epäarvostavina, jopa vihamielisinä.
syopajarjestot.fi
Sote-järjestöt ovat keskeinen osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Hallitus on päättänyt leikata sote-järjestöiltä 140 miljoonaa € eli lähes 40 % valtionavustuksista. Sakset osoittavat taas järjestöihin. kansalaisareena.fi/loppu-hyvinv...
Loppu hyvinvointileikkauksille - Kansalaisareena
Sosiaali- ja terveysjärjestöt vapaaehtoisineen ovat keskeinen osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Hallitus on jo päättänyt leikata sote-järjestöiltä 140
kansalaisareena.fi
Sarianne Hartonen kirjoitti ajankohtaisen ja tärkeän blogin: yksi tärkeä kokonaisuus olisi vielä saatava eduskunnassa maaliin asti: saattohoitolaki. "Läheisten sydän ei enää kestä" www.syopajarjestot.fi/blogi/kerran...
Syöpäjärjestöt haluaa Maailman syöpäpäivänä 4.2. kiinnittää huomion siihen, että vastikään laadittu syöpästrategia tarvitsee rahoitusta, jotta sen hyödyt voidaan tavoittaa.
Syöpäjärjestöt Maailman syöpäpäivänä: Suomeen laadittu kansallinen syöpästrategia ei toteudu itsestään
Huomenna vietetään Maailman syöpäpäivää. Syöpäjärjestöt haluaa syöpäpäivänä kiinnittää huomion siihen, että vastikään laadittu syöpästrategia tarvitsee rahoitusta, jotta sen hyödyt voidaan tavoittaa.
syopajarjestot.fi
39 prosenttia työikäisistä syöpään sairastuneista on kokenut syrjintää tai ennakkoluuloja, selviää Suomen Syöpäpotilaat ry:n kyselystä. Syövän, varsinkin jos siitä oli kertonut avoimesti, arveltiin vaikuttaneen työpaikan säilymiseen sekä työllistymiseen. www.syöpäpotilaat.fi
Kaksi kolmesta suomalaismiehestä ei ole koskaan käynyt urologilla, paljastaa Syöpäsäätiön kysely. Vain 25 % ottaisi heti yhteyttä terveydenhuoltoon, jos huomaisi syövän oireita. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä. syopasaatio.fi/munien-puole...
Munien puolesta -keräys - Syöpäsäätiö
Munien puolesta -keräys on Syöpäsäätiön kampanja eturauhassyövän ja kivessyövän tutkimuksen tukemiseksi. Yhteistyökumppaneina Liiga ja MTV.
syopasaatio.fi
"Pandemia heikensi syöpäpotilaiden lyhytaikaista ennustetta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mutta ei Islannissa. Vaikutukset olivat suurimmat iäkkäillä potilailla ja nopeasti etenevissä syöpätyypeissä", kertoo, tutkija Fernando Gonzalez Yli-Mäyry Suomen Syöpärekisteristä.
Koronapandemia heikensi syöpäpotilaiden selviytymistä Pohjoismaissa
Koronapandemia vaikutti haitallisesti syöpään sairastuneiden lyhytaikaiseen ennusteeseen. Tämä käy ilmi laajasta väestöpohjaisesta tutkimuksesta.
syopajarjestot.fi
"Ilmoittautuneiden suuri määrä kertoo siitä, että monet ovat huolissaan terveydestään. Keuhkosyövän seulonnalle on selkeästi suuri tarve”, sanoo Suomen Syöpärekisterin seulontajohtaja Tytti Sarkeala. Pilottiin etsittiin 1200 pitkään tupakoinutta henkilöä. www.syopajarjestot.fi/ajankohtaist...
Keuhkosyövän seulontapilotin osallistujamäärä täyttyi ennätysvauhdissa
Keuhkosyövän seulontapilotti keräsi ennätysmäärän hakijoita heti käynnistymisensä jälkeen. Poikkeuksellisen suuri kiinnostus osoittaa, että seulonnalle on Suomessa selkeä tarve. Ilmoittautuminen tutki...
syopajarjestot.fi
Surukonferenssissa 23.–24.4. Tampereella on tarjolla tietoutta surusta ja surevan tukemisesta. Ilmoittaudu early bird -hinnalla tammikuussa. Konferenssi on sote-alan, opetus- ja kasvatusalan ja seurakuntien työntekijöille, tutkijoille ja surevia työssään kohtaaville. www.surut.fi/ilmoittautum...
Ilmoittautuminen Surukonferenssiin | Surukonferenssi
Osallistumismaksu: Surukonferenssin osallistumismaksu on 230 € / 2 pv ja 140 € / 1 pv. (Vuoden 2026 konferenssi järjestetään lähitoteutuksena ja siihen ei ole mahdollista osallistua etäyhteydellä.)…
surut.fi
Miksi hallitus haluaa tukea nuuskan ja nikotiinipussien verotonta maahantuontia? Nuuska- ja nikotiinipusseja voisi jatkossa tuoda Suomeen verottomasti lähes kuusinkertaisen määrän vuoteen 2015 verrattuna. Tupakkavero tuotti vuonna 2023 yli 1,1 miljardia euroa. www.sttinfo.fi/tiedote/7167...
Kansallinen syöpästrategian tavoitteena on vahvistaa osallisuutta ja kehittää ihmislähtöisiä palveluita. Vaikuttavaa syövänhoitoa halutaan parantaa muun muassa kansallisilla hoitosuosituksilla ja hoitoketjuilla. www.syopajarjestot.fi/uutinen/kans...
Kansallinen syöpästrategia on nyt julkaistu
Suomen ensimmäinen kansallinen syöpästrategia on valmistunut. Strategian laatiminen on ollut Syöpäjärjestöjen tavoitteena jo pitkään, ja Kansallisen syöpäkeskuksen FICANin johdolla laadittu strategia ...
syopajarjestot.fi
”Jokainen kasvain on yksilö. Koska syöpä johtuu mutaatiosta geeneissä, syövän geeniprofilointi auttaa tehoavien hoitojen löytämisessä. Melko nopeita ja tarkkoja testejä siihen on jo”, Akseli Hemminki sanoo. www.hs.fi/tiede/art-20...
Syövät | Syöpähoidot ovat edistyneet valtavasti: Tämä niistä kannattaa tietää
Aggressiiviset aivosyövät ovat vaikeita parantaa, kuten näyttelijä Olga Temosen sairaus osoittaa. Syöpähoidoissa on kuitenkin otettu viime vuosina isoja edistysaskeleita.
hs.fi
Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmalla kerättiin varoja suomalaisen syöpätutkimuksen ja syöpään sairastuneiden hyväksi. Yli 100 000 suomalaista osoitti tukensa sunnuntai-illan aikana: kertalahjoituksiayli 2,3 miljoonaa euroa. Lisäksi lähes 3 000 henkilöä lupautui kuukausilahjoittajiksi.
Jääkiekkovalmentaja Jyrki Aho on menettänyt sekä puolisonsa Elinan että äitinsä syöpäsairauteen. Ystävien tuki on ollut tärkeää. Syöpäjärjestöjen psykososiaalisen tuen päällikkö Katja Tähkä painottaa puhumisen merkityksellisyyttä. Tarjoamme keskustelutukea Luoto.info www.mtv.fi/lyhyet/fb9cf...
Miten syöpä vaikuttaa sitä sairastavan ja tämän läheisen psyykkeeseen?
Miten syöpä vaikuttaa sitä sairastavan ja tämän läheisen psyykkeeseen?
mtv.fi
Lisäaineista syöpää? Elintarvikkeen pakkausseloste vilisee E-koodeja. Jopa 72 % suomalaista arvioi ruoan lisäaineiden lisäävän syöpäriskiä. Vain 51 %tunnisti lihavalmisteet eli makkarat ja leikkeleet syöpäriskiksi, kirjoittaa Taija Puranen. www.syopajarjestot.fi/blogi/lisaai...
Yhä useampi lapsi elää arkea syöpää sairastavan äidin rinnalla, kertoo Syöpärekisterin tutkimus. Vuonna 2022 noin 2 300 lapsen äidillä todettiin syöpä, ja lähes 17 000 lasta eli perheessä, jossa äiti sairasti tai oli sairastanut syöpää. www.syopajarjestot.fi/uutinen/aidi...
Syöpään sairastuu vuosittain 39 000 suomalaista. 10 vuoden kuluttua jo 45 000. Valtaosa kasvusta on yli 75-vuotiaiden uusia syöpiä. Syöpäkuolemien suhteellinen osuus pienenee hieman, ja syövästä paranee tai sen kanssa elää yhä useampi. www.syopajarjestot.fi/blogi/puolus...
Puolustetaan yhdessä syöpään sairastuneita
Sote-järjestöihin on kohdistettu kokonaisuudessaan laajat STEA-määrärahojen vähennykset, jotka tulevat vaikuttamaan järjestöjen toimintaedellytyksiin ja sitä kautta kansalaisten hyvinvointiin. Tämä ei...
syopajarjestot.fi
Syöpätietojen laatu ja kattavuus vaihtelevat maiden välillä, ja joillakin alueilla tiedot julkaistaan jopa yli kahden vuoden viiveellä. Uusi CancerWatch–hanke parantaa syöpätietojen laatua, vertailtavuutta ja ajantasaisuutta. Suomesta mukana ovat THL ja Suomen Syöpärekisteri.
Euroopan syöpätilanne tarkentuu – Suomi mukana laajassa yhteistyössä
Syöpä on Euroopan suurimpia kansanterveyshaasteita, mutta maiden tilastot ovat hajanaisia. Tarkat ja vertailukelpoiset tiedot ovat välttämättömiä syöpätaakan seuraamisessa. Ajantasainen tieto on tärke...
syopajarjestot.fi
2025 Roosa nauhan on suunnitellut Katja Ståhl 🩷 ”Välillä elämä on tommosta ja välillä tämmöstä. On turha pelätä, koska aina eteen tulee jotain odottamatonta. Siksi kannattaa mennä rohkeasti eteenpäin lippu liehuen.” #syöpäsäätiö #rintasyöpä