Atigy

@atigy.bsky.social

Töissä vammaisalalla. Harrastan teatteria. Enimmäkseen teen tekniikkaa; valot ja äänet. Teen myös konemusaa omaksi iloksi. Vaeltaminen ja luonto on tärkeä osa minun elämääni. Pidän pyöräilystä.

Mulla menee kyllä aivan järki tuohon Trumpin sekoiluun. Idiootti aloittaa sodan Iranin kanssa, eikä pärjää, joten öljyn hinta nousee. No, veljeilee taas Putinin kanssa ja yllättäen syy onkin Ukrainan. Tarinoissa pahis on sentään joku mastermind, mutta oikeassa elämässä ovatkin vajaa-älyisiä mulkkuja

Lapset ei tarvitse somekieltoja, mutta somejättejä pitää rajoittaa. Siinä mielessä turha laki muutenkin. Myös on sanomatta selvää, ettei Persut halua rajoittaa somesta lapsia, koska heidän kannattus on kiinni somesta.

Näin kokoomuksen laki lasten somekiellosta kaatui riihessä, PS-lähde: Neuvottelu kesti ”kolme minuuttia”

Kokoomus yllätti perussuomalaiset tuomalla budjettiriiheen valmiin lakiesityksen lasten somekiellosta. Se kaatui, mutta ministeri haluaa yhä ikärajan lakiin.

yle.fi

Kuinka uskottavana pidätte, että KOK tekee mitään asialle? Tuleeko vaikka joku nollatoleranssilappu tähänkin? Btw, "äijäkulttuuri" on vissiin kiusaamista ja naisten häirintää. Armeija on lapsellisin ja typerin paikka, missä olen elämässäni ollut. Täyttä paskaa koko laitos.

Ministeri Häkkänen kommentoi naisten häirintää Puolustusvoimissa: Jokaisen miehen vastuulla on käyttäytyä järkevästi

Puolustusministeri sanoo keskustelleensa Puolustusvoimien kanssa häirintätapauksista, joista naissotilaat kertoivat Ylellä.

yle.fi

Tässä sivullinen on tehnyt sen, mitä meidän, media ja päättäjät mukaanluettuna, kuuluisikin tehdä: puuttua rasismiin!! Tässä maassa on myös hyvää, sen todistaa tämä sankari-äiti ja toivon, että ihmiset näkisi tämän uutisen tässä valossa.

Mies jakoi pikkutytölle rasistisen tarran junassa – sivullinen äiti puuttui tilanteeseen

Perhe- ja yhdenvertaisuustyön suunnittelija kohtaa lapsiin liittyvää rasismia työnsä kautta lähes kuukausittain.

yle.fi

Ajattelin odotella, että ostan myöhemmin tuon blood of dawnwalkerin, mutta itsehillintäni petti. Muistuttaa todella paljon Witcher 3, mutta itselleni se on hyvä asia. Hieno peli tähän asti. Tämä ostos ei harmittanut.

Tästä haluaisin puhuttavan enemmän. Miksi työttömyys on yksilön vika? Miksi köyhyys on yksilön vika? Miksi mielenterveysongelmat on yksilön vika? Miksi työnantajat tai päättäjät eivät tee mitään näille? Jopa pahentavat tilannetta. Miksi ajamme kaasu pohjassa päin seinää? yle.fi/a/74-2024284...

Bild

Ai perkele ku tämä asia menee minulla tunteisiin! Minun työ on suurimmaksi osaksi papunetin ja tikoteekin varassa. Ja ne tärkeimmät! Miten asiakkaani pystyvät kommunikoimaan minulle? Miten he tulevat kuulluksi? Voi vittu, että tämä hallitus on PASKA!

Li Andersson@liandersson.bsky.social · 2mo ago

”Jos liiton toiminta loppuu, mukana lähtee palveluita, joita ei saa Suomessa muualta. Tällaisia palveluita ovat kehitysvammaisia sekä puhevammaisia vuorovaikutuksessa auttavat Selkokeskus, Tikoteekki ja Papunet.” Tämä on se todellisuus, mihin hallituksen leikkaukset johtavat.