Niku Määttänen

@nikumaattanen.bsky.social

Professor of macroeconomics at the Helsinki University and Helsinki GSE. Chair of the Finnish Economic Policy Council. Posts mostly in Finnish.

Minäkin toivon, että nuorten asemaa mietitään, jos eläkkeistä haetaan säästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Mutta on tärkeää ymmärtää, että iso vahinko on jo tapahtunut: työeläkkeiden rahoitus laskettiin vuosikymmeniä tulevien maksunkorotusten varaan. 1/9

Korkojen nousua tarkasteltaessa on hyvä huomata, ettei kyse ole vain nimelliskoroista tai lyhyemmistä koroista. Myös hyvin pitkät reaalikorot näyttävät nousseen vuodessa selvästi. Kuvassa USA:n 30-vuotisen inflaatiosuojatun valtionlainan tuottokehitys. 1/4

Bild

En ole oikein hahmottanut miksi meidän pitäisi olla huolissamme datakeskusten vaikutuksesta sähkön hintaan. Monenlaisilla yksityisillä päätöksillä voi olla vaikutuksia muiden kohtaamiin hintoihin. Jos hintavaikutuksista alkaa kantamaan huolta, huolta saa kantaa jatkuvasti. 1/4

Talouskasvu helpottaisi hyvinvointivaltion rahoittamista, mutta toisin kuin jutussa mainitaan, en osaa sanoa, onko se sille "välttämätöntä". Riippuu minusta jo hv-valtion määritelmästä. Ja nollakasvun kohdalla tuskin ainakaan suurta epäjatkuvuutta. www.hs.fi/suomi/art-20...

Talous | Professori: Talouskasvu ei voi olla loputonta, koska maapallo ei kestä sitä

Professori Lassi Linnanen ehdottaa, että valtio voisi esimerkiksi ylläpitää tai tukea kestävyysmurroksen rahastoa, johon ihmiset voisivat siirtää säästöjään.

hs.fi

Kansalaisilla saattaa hyvinkin olla liian synkkä näkemys työeläkejärjestelmän rahoituksesta. Sen lupaamat etuudet voidaan tosiaan näillä näkymin rahoittaa ilman että eläkemaksua pitää tulevaisuudessa korottaa. Tämä on tietenkin hyvä juttu. 1/4 www.hs.fi/visio/art-20...

Eläkkeet | Nordean kysely: Suomella ei ole varaa nykyiseen eläkejärjestelmään

Nordea Henkivakuutuksen teettämän kyselyn mukaan eläkejärjestelmän kestävyyttä epäillään laajalti.

hs.fi

Yritin selittää yleistajuisesti ja alle 2500 merkillä miten talouskasvu vaikuttaa Baumolin vaikutuksen kautta julkiseen talouteen. Usein puhutaan - minusta oudosti - Baumolin "taudista". Englanniksi Baumol effect tai Baumol's cost disease. www.hs.fi/mielipide/ar...

Lukijan mielipide | Kalliimmat julkiset palvelut eivät tee talouskasvusta haitallista

Työn tuottavuus kasvaa teollisuudessa nopeasti mutta julkisissa palveluissa hitaammin, mikä nostaa julkisten palveluiden suhteellista hintaa.

hs.fi

Julkaisimme tänään ensimmäiset tulokset Pohjanmaan digiklinikkakokeilusta 👀 Kyseessä on tietääksemme yksi maailman ensimmäisistä laajoista satunnaistetuista kokeista (n > 170000), jossa arvioidaan julkisen digitaalisen perusterveydenhuollon vaikutuksia palvelukäyttöön väestötasolla. 1/6

BildBild

Valtion budjetista menee nyt rahaa yrittäjäeläkkeisiin osin siksi, että niitä ei ole rahastoitu lainkaan. Myöskään 2005 alkaen karttuneita tutkintoeläkkeitä ei rahastoida. Ne maksetaan aikanaan kokonaan valtion budjetista. Työeläkejärjestelmää on kehitetty "vastuullisesti"?

Työeläkejärjestelmä luo suuria tulonsiirtoja sekä eri sukupolvien välille että niiden sisällä. Minusta on outoa ajatella, että niistä päättäminen kuuluisi ulkoparlamentaarisille etujärjestöille. 1/9

Bild

TELA: eläkkeitä ei kandee leikata julkisen talouden vahvistamiseksi, sillä eläkkeistä maksetaan veroja. Eli säästöjä kannattaa hakea vain verottomista tulonsiirroista, kuten lapsilisistä? Toisaalta, eikö verotus pienennä vastaavasti leikkauksen vaikutusta ostovoimaan? www.tela.fi/2026/03/18/n...

Nyt ei kannata uhrata eläkeuudistuksen hyötyjä pikavoittojen toivossa

Sitä mukaa kun arviot seuraavan vaalikauden sopeutustarpeesta ovat täsmentyneet (8–11 miljardia euroa), on voimistunut keskustelu siitä, että mikään julkistalouden osa ei voi olla tarkastelun…

tela.fi

Takuueläke heikentää tosiaan työn tarjonnan kannustimia niiden ihmisten kohdalla, joiden elinkaarityötulot jäävät joka tapauksessa hyvin matalaksi. Työeläkemaksun maksaminen ei näy heidän kokonaiseläkkeessään lainkaan. 1/3 www.hs.fi/politiikka/a...

HS-haastattelu | Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajat saavat liian helposti Kelan eläkkeitä – ”Tämä mesta ei pysy pystyssä”

”Tästä tulee varmaan sanomista, että kauhea persuuntuminen on minullekin tapahtunut”, sanoo Telan väistyvä toimitusjohtaja.

hs.fi

Masentava juttu tämäkin. Jo pelkästään suurempi epävarmuus päästökaupan tulevaisuudesta on omiaan hidastamaan vihreää siirtymää. Päästöjen hinnoittelun keventäminen olisi myös outo reaktio fossiilisen energian tarjonnan vähenemiseen Iranin sodan myötä. www.hs.fi/politiikka/a...

Vihreä siirtymä | Päästökauppajärjestelmän muutokset uhkaavat Suomen miljardi-investointeja

Muun muassa Italian ja Itä-Euroopan maiden painostuksen alla komissio lupaa esittää muutoksia EU:n päästökauppa­järjestelmään.

hs.fi

Hyvä miettiä myös julk. talouden tasetta. Valtion omaisuuden mahdollinen myynti olisi minusta hyvä yhdistää EDP-velan ulkopuolisten vastuiden vähentämiseen. Esim. eläkkeen karttumisen lopettaminen tutkinnoista vähentäisi valtion eläkevastuun kertymistä. labore.fi/t&y/pitaisik...

Pitäisikö puhua brutto- vai nettovelasta? - Työn ja talouden tutkimus LABORE

Suomen velkaantuminen on ollut viime vuosien kestohuolenaiheita. Erilaisilla mittareilla saadaan kuitenkin erilaisia tuloksia. Bruttovelassa mitattuna Suomi on EU:n keskitasoa. Jos julkisesta velasta ...

labore.fi