Vartiotornin pitäisi uudistaa vähän noita strategioitaan. Aika vähän puhuttelee tuo, kun pari tärisevää, harmaata mummoa ja pappaa ojentaa kalmistoista käsiään, jotka kannattelee lehteä. Rohisten samaan aikaan jotain epämääräistä, joka saattaa olla joko avunhuuto tai sitten uhkaus kiirastulesta.
Martti Asikainen
@maasikainen.bsky.social
Viestinnän asiantuntija | Vapaa-ajalla SLL Lapin piiri ry:n hallituksen jäsen | Harrastelijakuvaaja | Kolarista pois | Mielipiteet omiani.
Katselin tuossa taannoin yhden amerikkalaisdokumentin 70-luvun hippiliikkeistä ja sodanvastaisista mielenosoituksista. Hurjaa ajatella, että tuon aikakauden hippinuorista kuoriutui lopulta Yhdysvaltain historian konservatiivisin ja sotaisin sukupolvi, kun heille kertyi lisää vuosirenkaita.
Nyt on kyllä jäänyt levy päälle. Samat biisit soineet yli 15 vuotta tuolla politiikan kentällä. Minäkin kannan korteni kekoon. Ennustan teille, että Suomen talouskasvu lähtee nousuun, kun se lähtee nousuun.
Suomeenkin ajetaan tippikulttuuria. Ei siinä, ystävällinen elehän se on, mutta maksatko tippiä tyypille, joka oikoo hampaasi, moppaa rappukäytäväsi tai putsaa viemärikaivosi? Entä bussikuskille? Alepan kassalle? Etpä niin maksa. No miksi yhtä ammattikuntaa sitten kohdellaan toisin kuin muita?
Kysymyksiä aamuun: PItikö minun oikeasti tietää enemmän Tshernobylin nykyisestä säteilytasosta klo 02.00 yöllä? Oliko Papua-Uuden-Guinean pääkaupunki Port Moresbyn paikallispolitiikan ja demografian selvittäminen oikeasti tärkeää? Eikö nämä olisi voinut selvittää aamullakin? Taaskaan ei.
Orban hävisi ja hyväksyi tappionsa. Jälkimmäistä en osannut odottaa.
Kaikkea sitä kuuleeko, kun vanhaksi elää. Verkkokauppajätti Alibaban tekoälyagentin piti olla koulutettavavana. Sen sijaan se lintsasi, teki itselleen takaportin Internetiin ja alkoi salaa louhimaan bitcoinia koulutukseen tarkoitetulla laskentatehollaan. Ryysyistä rikkauksiin.
Oletko 18-55 -vuotias? Jos kuuntelet tänään vain yhden podcastin tai luet yhden lehtiartikkelin, niin anna sen olla HS Visionin eläkkeitä käsittelevä podcast tai sen litterointi. Toimittaja Lappalainen haastelee oikein onnistuneesti Eläketurvakeskuksen Kauttoa. Laitan linkin kommentteihin.
Lapset ja hellu on reissussa. Miten mies käyttää lauantain, kun on kerrankin rauhallista? No juomalla ja kaljaa ja katsomalla World Economic Forumin puheita ja keskusteluita tietenkin. Aivan mielettömän hyviä tänä vuonna. Mukava huomata, että EU alkaa miehistymään, ja ottamaan vastuun itsestään.
Se tunne, kun tyyppi, joka on kertonut avoimesti suunnitelmistaan tehdä Gazasta lomaparatiisi rikkaille länsimaisille, perustaa oman rauhanneuvoston, joka keskittyy toimintansa alussa Gazan konfliktin ratkomiseen.
Tekeekö tekoäly meistä ääliöitä? Tuskin sentään, mutta riski on todellinen. Useat tutkimukset Aallosta MIT:hen antavat viitteitä siitä, että tekoälyn runsas käyttö heikentää muistiamme ja kognitiivisia kykyjämme. Kirjoittelin aiheesta blogin: esignals.fi/pro/2026/01/...
Tässä männäviikoilla jo kourallinen ihmisiä kertonut minulle, etteivät olisi muka koskaan käyneet Rovaniemeä kauempana Lapissa. Mitä ihmettä te oikein teette niille sielä Rovaniemellä, kun eivät uskalla enää ylemmäs lähteä?
Niin mennä pamautettiin tuosta noin vain 100 vuotta taaksepäin takaisin kolonialismiin: www.ksml.fi/uutissuomala...
Se on kyllä merkillistä, miten lähes 400 vuotta vanha systeemi onnistuttiin tuhoamaan muutamassa hassussa vuosikymmenessä. Puhun tietystikin Postista. Tiesittekö muuten, että Saksasta Suomeen lähetetty kirje tuli 1900-luvun alussa nopeammin perille kuin vuonna 2025? Niinpä.
Ruotsalaisten elokuvien suomalainen be like: "Merkkejä väkivallasta ei löytynyt, mutta viinaa senkin edestä." Naapurit on parhaita.
Yhdysvallat kertoo Venezuelan iskun syyn olevan huumekauppaverkostot. Eli sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että Venezuela sattuu omistamaan 16 % maailman öljyvarannoista.
Kävelypalaverit vapauttavat ilmapiiriä. Kovasti suosittelevat niitä toimistotyöntekijöille. Sopivat kuulemma etenkin tutustumiseen, perehdytykseen ja ideointiin.
Elämästä tuli taas piirun verran parempaa. Googlen Gmail nimittäin on ylittänyt itsensä. Nykyään voit perua kaikki uutiskirjeet, notifikaatiot ja muut tyhjänpäiväiset sähköpostit samasta paikasta.
Onko teille käynyt koskaan silleen, että ostatte uuden puhelimen, kun vanhan näyttöön tuli halkeamia, mutta sitten ette otakaan sitä käyttöön, kun se on niin kaunis ja naarmuton? Aa, ei mullekaan. 🙄
Söin pitkästä aikaa muroja. Ensimmäinen lautasellinen 30 vuoteen. Tuli mieleen lapsuus. Luin muropaketin tekstejä aina aamupalalla. Edestä, takaa, sivusta.. reseptiä ja aineosia myöten. Samoja paketteja uudestaan ja uudestaan. Satoja tunteja. Kerroin tästä pojalleni ja hän piti melko outona.
Kun yritykset vievät tuotantonsa Kiinaan, ja tuottavat halpaa krääsää, joka myydään kalliilla suomalaisille, niin kyse on tuotannon optimoimisesta. Kun köyhyysrajan alla elävä Matti tilaa sen saman krääsän suoraan kiinalaisilta, niin kyseessä on kansallinen kriisi, ja valtava turvallisuusuhka.
Eka kerta moneen vuoteen, kun Frozenin soundtrack ei oo meikän kuunnelluin levy Spotifyssa. Herkäksi vetää.
On muuten raju homma, että Korvatunturin keksi Markus-setä. Käytännössä vetäisi stetsonista koko homman. Nyt talvimatkailu on yksi Lapin tärkeimmistä elinkeinoista.
Kvanttilaisen todellisuusteorian mukaan on olemassa myös maailmoja, joissa Paavo Väyrynen voittaa joka vaalit.
Mitäkö mietin? Käytännössä kaikki lappilaiset ravintolat joutuisivat siirtymään lähiruoasta norjalaiseen kassiloheen, joka kasvatetaan Norjassa, perataan Kiinassa, lennätetään takaisin Norjaan pussitettavaksi ja myydään lopulta meidän Prismassa. www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/f48c64...
Pikkujoulut on vain kerran vuodessa. Teemana oli musta ja valkoinen, joten miksi en vetäisi täysin överiksi, kun muut tulee puvuissaan ja frakeissaan.
Kansainvälinen miestenpäivä. Ajat ovat muuttuneet. Miesten elämä oli ennen vanhaan niin paljon yksinkertaisempaa, ettei tämän kaltaiselle päivälle ollut edes tarvetta. Kuva liittyy aiheeseen.
Epsteinin keissi on kyllä raju. Koko joukko rikkaita miehiä sikailee alaikäisten lasten kanssa, ja lopulta ainoa joka joutuu linnaan on nainen. Tuli mieleen, kun noita sähköposteja on alkanut pulpahteleen mediaan.
Kerrankin hyviä uutisia jostain. Hallinto-oikeus on kumonnut neljä malminetsintälupaa Viiankiaapalta. On se kieltämättä vähän outoa, jos tuplasuojelulle alueelle saa mennä sörkkimöön ja kaivelemaan.