Antti Reinikainen

@puropuisto.bsky.social

Kahden työmaan loukussa: omakotitalo ja kesämökki. Tosin aikaa on, kun on eläkkeellä .

"En vähättele tuomiota, tai aseen varoituslaukaukseen käyttämisen vakavuutta. Samalla totean, että kadulla ei loukkaantunut kukaan" Anna mun kaikki kestää, timo🤦 Pointti ei ole, että loukkaantuiko kukaan, vaan se, että SÄ HEILUIT ASEEN KANSSA KADULLA! Ottaa vastuunkantaminen näemmä koville.

Timo Vornanen anoo armoa – lähetti kaikille kansanedustajille sähköpostin

Kansanedustajien on teoriassa mahdollista esittää Vornasen erottamista eduskunnasta. Kukaan ei ole vielä kertonut niin tekevänsä.

is.fi

Riikka on pieni ihminen. Täysin vailla myötätuntoa ja itsekritiikkiä. Hävettää, että Suomessa tuollaisia nostetaan päättäviin asemiin. Mut kai me on sit ansaittu kansamme näköinen hallitus.😣 Ja tosiaan ihmetyttää myös tää lehdistön ilkeyden peesailu ja glorifiointi.

Vasemmistoliiton kirjallisessa kysymyksessä pyydetään vastausta siihen, ketkä ovat olleet tietoisia pöytäkirjan allekirjoittamisesta ja mitä Suomi aikoo tehdä asekaupan lopettamiseksi Israelin kanssa sekä kansanmurhan pysäyttämiseksi Gazassa.

Äärioikeistohallituksemme tukee Israelia sen pyrkimyksissä tappaa palestiinalaiset ja haluaa altistaa Suomen puolustuksen valtavalle maariskille yhteistyöllä kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia pilkkanaan pitävän fasistihallinnon kanssa. yle.fi/a/74-20242803

Suomi ehdotti Israelille yhteistyötä vuosikymmeneksi – Israel ylistää ainutlaatuista kumppanuutta

Suomi tarjosi Israelille sotatuotteita koskevan yhteistyön jatkoa Gazan sodan jo raivotessa. Allekirjoitettu pöytäkirja on voimassa vuoteen 2034 asti.

yle.fi

Jos puolustukseen haluaa panostaa, niin voi ottaa velkaa, nostaa veroja tai leikata. Jos velkaa ei haluta ottaa eikä veroja nostaa, niin sitten pitäisi leikata. Ja näihin leikkauksiin ei nyt riitä se, että otetaan vähän Yleltä ja maahanmuutosta.

Jos tuntuu, että käteen ei jää tarpeeksi rahaa, niin ratkaisu ei ole laskea veroja. Niillä tuotetaan elintärkeät ja muut hyödylliset palvelut, joiden ostaminen tarvittaessa maksaisi paljon veroja enemmän. Ratkaisu on liittyä liittoon ja mennä kollektiivisesti vaatimaan tietä ulos palkkakuopasta.

Luonnollinen monopoli on oikeus painaa rahaa, jos niiden toimintaa ei rajoiteta lailla. Kv- kapitalistit taistelevat kaikkia uusia rajoituksia vastaan välimiesmenettelyllä. Globaali kapitalismi ei pidä demokratiasta. Siksi luonnollisia monopoleja ei pidä päästää globaalien korppikotkien haltuun.

Miljardikorvausten uhka: Carunan omistajien kanne Suomea vastaan pysyy, vaikka omistajat vaihtuvat, sanovat Ylen lähteet

Suomi voi joutua maksamaan miljardikorvaukset päätöksestä, jossa Energiavirasto kiristi sähkönsiirtoyhtiöiden hinnoittelun rajoja.

yle.fi

Nyt kun taas työttömiä vaaditaan olemattomiin työpaikkoihin töihin rangaistuksen uhalla niin keksin miten tämä ongelma ratkaistaan. Hankitaan kaikille jotka ilmoittaa olevansa nettomaksajia tällainen kantotuoli ja kaksi työtöntä kantamaan ympäriinsä kaupungeissa. Sieltä voi huiskutella köyhille.

Kantotuoli, kaksi kantajaa 1800-luvulta Turkista. Lisätty teksti, nettomaksaja kylkeen

Tiesitkö, että kauppakamarin jäsenmaksu on yrityksille vähennyskelpoinen verotuksessa. Ammattiyhdistyksen jäsenmaksun vähennysoikeus sen sijaan poistettiin 2026 vuoden alusta alkaen. Että semmosta.

Ottaen huomioon, kuinka vaikea on ollut saada esim. pm:ltä jotain kommenttia kesken kesäloman, on ihailtava, millaisessa etukenossa eräät poliitikot ryntäsivät #Ceuta n tilannetta analysoimaan. Kesäpokkari jäi ja varvastossut lensi, kun oli tilaisuus populistisiin ulostuloihin.

Suomi Purran johdolla asemoituu maailmassa: "Pääministeri Sánchezin mukaan useimmat maat ovat osoittaneet tukea ja solidaarisuutta, *toiset ovat puolestaan ennakkoluulojen,valeuutisten, tietämättömyyden tai poliittisten tarkoitusperien ajamina hyökänneet Espanjaa vastaan*."

Espanjan pääministeri ärähti rajatarkastuksia palauttamista vaativille Schengen-maille

Pääministeri Pedro Sánchez sanoi olevansa huolissaan joidenkin eurooppalaisten hallitusten toimista.

yle.fi