Takkurouva

@takkurouva.bsky.social

Karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, kärttyinen narttu. Wire haired miniature dachshund. Grumpy old bitch.

Meikämummo pääsi mukaan retkelle! Mukana oli varalta kaksi käsiparia ja kantokassikin minulle. Vedin kuin höyryveturi, porukan johtajana tietenkin. Ei ihmisetkään jaksaneet sen pitempään. Tepastelin liejulammikon läpi ja siksi tassuista pestiin kokkareet pois villijoessa. 🐶

Bild

On taas himmailtu mun liikkumista. Pientä ontumista, ja siitä seuraa monta päivää kotitienooarestia. Tai sitten yritetään ohjata minut lenkille johonkin tylsään suuntaan. Tänään vihdoin sain valita suunnan, vaikka toki kyllä matte minua kantoi osan matkaa.

Bild

Ollaan (taas) viikonloppureissussa. Mulle ei tullut oma peti mukaan. Yöt nukun maten sängyssä, päivällä maten repun päällä. En arvosta paikallista kävelymaastoa, varsinkin kun sää on kylmempi kuin kotona. 🐶

Bild

Nappi huulen ja matkaan! Matte totesi, ettei voida jäädä loppuelämäksi kotiin, joten lähdettiin vielä aurinkolomalle Puumalaan. Oon nukkunut, syönyt ja tutkinut kivijalkojen aluksista hiirimyyrien ja muun ruoan jälkiä.

Bild

Olen viime viikon reipas lenkkeilijä. Matte yritti himmailla, varsinkin kun pari kertaa nuolin tassua. Ja niinpä vasen ej tuli kipeäksi. Matte kantoi minut sateessa kotiin melkein kilometrin. Kipulääke ja lepo on kyllä auttanut. Mieli on kuin nuorella likalla, mutta kroppa ei enää pysy mukana. 🧑‍🦽🐶🛑🩼🩺

Bild

Joskus on koirankin hyvä pysähtyä tarkastelemaan mistä on tulossa ja minne on menossa. Mistä tuulee ja mitä kuuluu. 🕳 Lanseeraamme tämän 180 astetta - elämänsuuntatarkastelukurssin pian verkkokauppamme. Toimin valmentajana ja matte hoitaa rahastuspuolen. 🤑

Mun piti olla ihan romutuskunnossa. Eilen viipotin lyhyiden aamu- ja iltalenkkien lisäksi 3-4 km! Aika tavallinen matka mun normilenkiksi seniorivuosina. Olisi mennyt enemmänkin, mutta matte jarrutteli ja kantoi. 🐶

Bild

Ollaan oltu kotikodissa yötä. Haluan sinne, mutta en ymmärrä miksi illan tullen en saa lähteä itsenäisiin pupuhommiin, kuten mökillä. Siellä saatan illalla pimeän tultua vaatia ulospääsyä, puuhailen siellä omiani ja pyydän sitten sisälle. En edes katso mattea, kun palaan ja hyppään sänkyyn.

Bild

Höh, kukaan ei oo huomannut, että olen ollut 9 päivää poissa. Minä voin tosi hyvin, matella on tressi. Kuulemma ohi huomenna tähän aikaan, eikä se enää ikinä pistä päätään samanlaiseen silmukkaan kuin nyt. On liian kiltti, se väittää.

Bild

Maten puutarhavinkki: Kitke vuohenputket juurineen ja laita ne mustaan muovisäkkiin. Niistä on tulee mustaa liejua, jonka voi kipata kompostiin. Jätä muovisäkki varaston taakse. Löydä pian mäyräkoirasi kuonoa myöten muovisäkistä. Käytä sitä pesuainetta mitä vaan löydät, kunhan se ei suoraan tapa. 🐶

BildBild

Piti kaivella arkistoa. Oikean olkapään kanssa ollaan oltu urheilukoiraklinikalla v 2022. Jotain arkuutta löytyi, mutta ei selitystä. Onneksi silloinen kipu ja ontuma meni ohitse. Ja nyt kun se jälleen aktivoitui, ortopedi nr 2 kokemuksella, tunnustelemalla ja lämpökameralla löysi syyn oireisiin.

Bild

Kävin katsomassa, kun mun alkuäiti (Nakkikäsi) reenasi nuorempia tuleviin näyttelyihin. Nakkiosuuteen pääsin vahingossa osallistumaan. Oltiin myös kotirantsussa, jossa aurinko paistaa aina, eikä tällä kertaa muut koirat varjostaneet. Odottelin kuitenkin poislähtöä malttamattomana.

BildBildBild

Pahapentin annostelun käytetään tällaista piinapenkkiä. En pääse pyristelemään karkuun. Lisäksi suupielestä putoava nappi näkyy ja kuuluu. Tänään nielin sen ykkösellä.

Bild

Lääkäri oli kuulemma sanonut, että minun pitää nyt harrastaa aitajuoksua. Eli sänkyyn hyppäämiseen tarvitsen nyt pitemmän vauhdinoton ja jalan pitää osua lankulle. Tai näin minä asian ainakin tulkitsin, kun reitille on aita laitettu.

Bild

Tämän päivän piinasta päästiin vähällä 🙏. Vanhempi naisortopedi uskalsi tehdä päätelmät hermojumista lavan alla, joka oireilee juuri näin. Uä:tä ei tarvittu. Lämpökuva osoitti kipualueen, lisäksi matte pätevöityi röntgenhoitajaksi, kun otettiin vielä kuvia. Pahapentistä löytyi mauton kapselimuoto 😊

Bild

Puput - nuo pörröiset makupalat - ovat melkoisia juorukelloja. Huhu on kiertänyt, että minä en enää valvoisi meidän puutarhaa. Mutta kyllä minulla nuusku toimii, tiedän, että täällä on käyty! Sateesta huolimatta suoritin tarkastuksen ja kirjaan raportin. Valvontaa tehostetaan, vaikka pää kainalossa.

BildBild

Kuumana päivänä siesta saattaa yllättää kesken lenkin. Me käytiin eilen ortopedikontrollissa pettymässä. Lisää lääkkeitä, lisää tutkimuksia. Matella vakavat mietteet.

Bild

Matte kävi terapiassa koirafysioterapeutilla. Fyssari vatkasi minua, matte puhua pulputti. Että miten mun kanssa jatkossa eletään, auttaisiko viipalointikuvaus, onko selkä muka kipeä. Tod.näk. selässä on vain lihasjumia. Läähätin, haukottelin ja tuijotin sisäänpäin, kun kipeitä paikkoja löytyi.

BildBildBild

Tapasin vanhan heilani. Tai, no, on tunnettu siitä asti, kun oltiin kaksistaan ongelmakoirakurssilla. On sitä naurettu sen jälkeen! Jack russelia eikä mäyräkoiraa ei saa haukkumattomaksi 🤣 🐶. Vertailtiin diagnooseja ja vinkkailtiin lääkkeitä. Matelle Toivo olisi ollut unelmavävy, mun kasvattajalta ⛔️

Bild

Ontuma lieveni, mutta mentiin silti ortopedille. Vääntelyssä aristin useampaa paikkaa, paljon diagnoosivaihtoehtoja ja selkäkin voi olla rikki. Rtg-kuvat eivät kuitenkaan osoittaneet nivelrikkoa eikä muutakaan. Pahapentin-kuuri ja tsekki kk päästä. Tuskin minusta enää tervettä saa, mutta kivuttoman.

Bild