Ebidemiologi Kalmanen

@ekalmanen.bsky.social

Valtion viraalinen ebidemiologi. N:nnen aallon tukahduttaja. Viruslogian asiantuntia. Kausivaihtelun mukaan parodiaa, satiiria ja sarkasmia tai suoraa asiaa.

Meillä koronaviruksen reikäjuustomalli toimii siten, että juustohöylä on hiljoitellen siivuttanut noita suojakerroksia pois. Kun virus ei enää törmää suojaviipaleisiin, uskoisin että se kulkee kitkatta väestön läpi aiheuttamatta kummoistakaan harmia. Ei se vauhti, vaan se äkkipysäys.

Kuva reikäjuusto-suojautumismallista koronavirusta vastaan. Yksikään suojakerros ei ole aukoton, mutta yhdessä ladottuna viipaleet tukkivat toistensa reikäkohdat. Kaavio on kaksiosainen, toinen ehkisyä (rokotteet, hengityssuojat jne.) ja toinen tartunnan seurauksien vähentämistä varten.
Sis@sirsaa.bsky.social · 2mo ago

@forbes.com on talouslehti.Se kuitenkin julkaisee artikkelin #sarsCov2 joka ei suinkaan ole kadonnut mihinkään vaan aiheuttaa jatkuvasti sairastumisia(akuuttia ja kroonista)ja vaikuttaa negatiivisesti myös talouteen.Onko @valtioneuvosto.fi varaa olla huomioimatta sitä www.forbes.com/sites/judyst...

Uniapnean riski kasvaa koronatartunnan jälkeen. Artikkelissa ei kerrottu tarkemmin toiminnallista mekanismia, mutta kannattaa siis nähdä positiivisia unia ja uneksia esimerkiksi huolipapukaija, jolle puhuminen auttaa sitten hengittämään kunnolla läpi yön.

European Medical Journal@emjreviews.com · 3mo ago

Could COVID-19 be fuelling a rise in sleep apnoea? A study of over 910,000 adults found elevated obstructive sleep apnoea risk after infection - even in those who were never hospitalised. Learn more: www.emjreviews.com/cardiology/n...

Ainakin Japanissa Xocova-kuuri maksaa noin 350€. Joten siinä on hyvä tekosyy olla tuomatta lääkettä edes omalla rahalla ostettavaksi. Tuolla hinnalla voi sitä paitsi maksaa monta tuntia tehohoitoa tai jopa puoli vuorokautta erikoissairaanhoidossa oloa.

Ruth Ann Crystal@drruth.bsky.social · 4mo ago

NEW Dr. Ruth Report 👉 drruth.substack.com/p/dr-ruth-re... 🔹 Kids with Long COVID: microvascular retinal damage 🔹 XOCOVA approved for COVID prevention 🔹 Long COVID linked to Parkinson’s-like sx 🔹 Medicaid work rules may hurt sick Americans 🔹 Melanoma vaccine cuts recurrence & death #medsky #IDsky 😷

Navy blue, yellow backgrounds. Images of the 5 key updates. 1) child with retinal scan, 2) Xocova (ensitrelvir) bottle and pills, 3) man dreaming with brain, nose, moon and zz next to him, 4) woman holding her head with calendar, clock and work bag, 5) mRNA vaccine bottle and syringe, cancer with X through it and Meyer-Kaplan curve. At bottom, Bell with "Stay Informed".

YV kaikille: Kyllähän koronasta opimme juuri sen, että on hyvä piilottaa epämukavaa tietoa. Yllättävänkin helposti onnistuu. Jopa väärää tietoa menee läpi, eikä media kyseenalaista kun lähteenä on viranomainen. Hallitus tarvitsee nyt siis vain marionetiksi sopivan viranomaisen tiedottamaan nämä.

Solja Pistol@soljapistol.bsky.social · 4mo ago

Valtiojohto ja turv.koneisto ovat suomalaisia varten, ei päinvastoin. Avoimuudella varmistetaan kans.keskustelu maan vaihtoehdoista ja pol. toimien suhteellisuudesta. Alamaisuuden kulttuuri on aina myös apatian kulttuuri. Se on viimeinen asia, jota Suomi tarvitsee. Tällä viikolla tapahtunutta:

Vanhat slaidit mutta uudet vaimot, sanoi Kärvisen Usko kun kertoi mm. ettei korona leviä ilmateitse. Sama pätee nyt ebolaan, tässä muitakin tärkeitä tietoja aiheesta. Suomessa ebolapotilaita voi hoitaa kirurginmaskilla, kunhan ei ole aerosolia tuottavia toimia 1/2

Paint art -kuva otsikolla "Ebola". Vaaleansininen viruksen näköinen eliö, johon nuolilla osoittaa teksti "Turkki" lainausmerkeissä ja "Häntä (ei vielä varmuutta)", lisäksi seuraavat kohdat:
* Lihan syöjä
* Monella lievä/oireeton
* Lapsille turvallinen
* Pahimmillaankin vain lievä kuolema

"Asiantuntijat luottavaisia maailman valmiudesta seuraavaan pandemiaan, kunhan vain patogeenin voi torjua käsienpesulla" 🎯 Toimii tosin vain siihen asti, että käsienpesuväsymys iskee. Sitten tulee toinen aalto, jolle ei mahda mitään, mutta näin nämä mikrobit vain menettelevät.

The Vertlartnic@thev.bsky.social · 5mo ago

Experts Confident World Is Ready For Next Pandemic, As Long As The Pandemic Pathogen Responds Well To Handwashing

Some people
Headline:
Experts Confident World Is Ready For Next Pandemic, As Long As The Pandemic Pathogen Responds Well To Handwashing
Story by Neville Balderdash and Helena Handbasket

Photo from Unsplash

"Asiantuntijat ovat hyvin varmoja siitä, että terveysongelmia pahentava tauti ei ole syynä pahentuneisiin terveysongelmiin." Vihdoinkin tämä uskalletaan sanoa ääneen, eikä vain jätetty leijumaan. Eihän kausaliteetti niin voi mennä, että syy aiheuttaa seurauksen; se on epätiedettä.

The Vertlartnic@thev.bsky.social · 6mo ago

Experts Very Confident That Disease That Makes Health Problems Worse Is Not Responsible For Worsening Health Problems

Some doctors
Headline:
Experts Very Confident That Disease That Makes Health Problems Worse Is Not Responsible For Worsening Health Problems
Story by Julius Smooch and Pelly Canbill

Photo from Adobe

Saanko sanoa sanasen ulkopolitiikasta? Ei haittaa, sanon silti. Kohdistan tämän koko Suomen poliittiseen kulttuuriin, koska tämä maan tapana oleva ilmiö, suomettuminen, on nimettykin Suomen mukaan. Suomi ei tuomitse Trumpin sotarikoksia, koska Yhdysvallat on meille tärkeä kumppani. 1/

Tutkimuksessa CCR6-reseptorin vähentynyt ilmentyminen myeloidisissa valkosoluissa erotti long covidia sairastavat lapset ei-sairastavista 79% tarkkuudella. Seuraava mielenkiintoinen tutkimus on selvittää, miksi juuri huoliajattelu johtaa tähän ilmiöön.

Winslow Santé Publique@winslowsp.bsky.social · 6mo ago

Dans cette étude #CovidLongPediatrique, l’analyse de différents marqueurs « a montré que la molécule CCR6 s'exprime de manière "clairement différente" chez les enfants avec ou sans la maladie, la plaçant comme un marqueur biologique possible ».

Tutkimus on vuodelta 2015, joten siinä ei ole huomioitu parantuneen ilmanlaadun aiheuttamaa immuniteettivelkaa y.m. näivettymistä. Nykyään tiedetään, että sairastaminen on paras tie terveyteen. Linkki arkistoituun versioon 👇 web.archive.org/web/20250918...

web.archive.org

Sis@sirsaa.bsky.social · 6mo ago

Tutkimukseen linkki kuvassa. @kaisasaurio.bsky.social @hugofitlund.bsky.social @zinzah.bsky.social @ekalmanen.bsky.social @kaarinaks.bsky.social @mervihangasm.bsky.social @katimime.bsky.social @oksanenlotta.bsky.social @myllarni.bsky.social ym

Ventilation

Korona voi vaikuttaa samanaikaisesti kuulo-, haju- ja tasapainoaisteihin aiheuttaen mitattavissa olevia ongelmia niissä. Toivottavasti kukaan ei kuule tätä uutista, koska voisi haistaa silloin palaneen käryä. Se taas voisi horjuttaa viranomaisten uskottavuutta.

Denis - The COVID Info Guy@thecovidinfoguy.bsky.social · 6mo ago

"Long COVID is not just about fatigue and brain fog. A new Ohio State University study finds it can quietly chip away at several senses at once, with measurable problems in smell, hearing and balance." Source: archive.md/JL1Ap

A news article from Hoodline with the headline: “Ohio State lab says long COVID is quietly wrecking smell, hearing and balance.” The byline reads “By Maya Collins,” and the article is dated April 1, 2026.

Below the headline is a large, high-resolution 3D illustration of the SARS-CoV-2 virus. The virus appears as a spherical structure with a textured reddish-orange surface, covered in numerous spike proteins in shades of blue, teal, and purple. The spikes protrude outward unevenly, giving a rough, clustered appearance. The background is softly blurred with pale grey and pastel tones, and a second, smaller out-of-focus virus particle is visible in the distance to the right.

A small caption in the top corner of the image credits the source: “Fusion Medical Animation on Unsplash.” The overall layout is clean and modern, with the bold headline dominating the upper portion and the scientific illustration reinforcing the topic of long COVID’s neurological and sensory impacts.

Jännä miten nämä asiat tulevat pintaan uudelleen. Tämä tieto on jo kerran tukahdutettu, kuva oppikirjasta vuodelta 1966. Mitä silmä ei näe, on noituutta. Ja näkymättömien lentävien virusten tuhoaminen näkymättömällä UV-valolla on tuplanoituutta. Lisätietoja tässä: bsky.app/profile/ekal... 1/2

Kuva oppikirjan tekstistä. Tekstissä puhutaan tautia aiheuttavien mikrobien torjumisesta. Korostetussa tekstissä lukee: "Ilman puhdistaminen tapahtuu tuulettamalla. Voimme käyttää siihen myös ultraviolettisäteilyä esim. kouluissa ja muissa suurissa kokoontumispaikoissa."
Sis@sirsaa.bsky.social · 7mo ago

ssir.org/articles/ent... @kaisasaurio.bsky.social @hugofitlund.bsky.social @zinzah.bsky.social @ekalmanen.bsky.social @myllarni.bsky.social @katimime.bsky.social @terttu.bsky.social @riikkampiispanen.bsky.social @tuomasjmattila.bsky.social @sunerl.bsky.social @kaarinaks.bsky.social ym

Pakko oli minunkin näin terveystieteilijänä ottaa kantaa väitteeseen, jonka mukaan väestön immuniteetti saattaa jopa heiketä, jos infektioita ehkäistään tehokkaasti. Kansanterveystieteilijänä haluan nostaa esiin lyhyen immunologisen tarkennuksen: 1/ www.hs.fi/mielipide/ar...

Lukijan mielipide | Infektiot eivät katoa maailmasta, mutta niiden kanssa voidaan elää

Infektiot ovat olennainen osa ihmiselämää ja niiden torjunta vaatii harkintaa.

hs.fi

Miten tautien sairastamista voi vähentää jos ei sairastamalla? Kolareitakaan voi välttää vain joutumalla kolareihin. Kai THL:ssä sentään tullaan töihin sairaana? Muuten kollegoilta menevät hyvät taudit sivu suun. Ja nenän. Käsiäkään ei tolkun ihminen pese, hengityssuojaimen käytöstä puhumattakaan.

Tuomas Aivelo@aivelo.bsky.social · 7mo ago

Kun nyt taas mediassa jaellaan käsityksiä, että (hengitystie)tartuntatautien sairastaminen on hyvästä, koska sitten sairastaa vähemmän tartuntatauteja, niin ehkä on hyvä muistuttaa: paitsi että logiikka on omituinen, sillä ei myöskään ole tieteellistä pohjaa. www.hs.fi/mielipide/ar... Ketju: (1/11)

Uusi aalto koronan vähättelyssä. Jännästi Yle uutisoi, että 700-2100 koronan aiheuttamaa kuolemaa on vähän, mutta 300 huumekuolemaa on kansallinen hätätila. Lisäksi, mitä on tapahtunut tai tapahtumassa, kun THL:llä on sisäinen hätätila nyt joka tuutista jakaa tätä propagandaa?

Kuvakaappaus Googlen hakutuloksista.

Ensimmäinen uutinen 29.10.1025 iltasanomissa, jossa kerrotaan koronavirustaudin aiheuttaneen 700 kuolemaa vuonna 2024, mikä oli alle kolmasosa edeltävän vuoden määrästä.

Seuraava uutinen on Ylen uutinen 28.11.2024, jossa on otsikoitu "'Tämä on kansallinen hätätila', sanoo huumetyön ammattilainen ...". Kuolinsyytilastoiden mukaan oli vuonna 2023 oli Suomessa kuollut yli 300 ihmistä.
Aili@aili249.bsky.social · 7mo ago

"Koronapandemia-ajan ylikuolleisuus oli Suomessa vähäistä" Näppärästi seuranta-aika loppuu kevääseen 2023. Taisi suurin kuolleisuus olla talvella 2023-2024. yle.fi/a/74-20213253

Lievä neuroflunssa. "Koronatartunnan pitkän aikavälin vaikutukset voivat ilmetä merkittävinä vasta vuosia sairastumisen jälkeen ja johtaa pitkäaikaissairauksiin, mukaan lukien neurokognitiivisiin ongelmiin, jotka muistuttavat Alzheimerin taudissa havaittuja" tekniikanmaailma.fi/tutkimus-pit...

Tutkimus: Pitkää koronaa sairastavien verinäytteistä löytyi Alzheimeriin liitettyjä pysyvän aivovaurion merkkejä

Pitkittyneisiin koronaoireisiin liittyvät neurokognitiiviset häiriöt voivat liittyä kohonneisiin määriin Alzheimerin tautiin yhdistettyä tau-proteiinia

tekniikanmaailma.fi

2020-luku on puolivälissä, joten aika antaa välitodistus. Minkä kouluarvosanan antaisit vuosikymmenen ensimmäiselle puoliskolle kokonaisuudessaan ja miksi? Onko vastannut odotuksiasi? Keksitkö mitään parantamisen kohteita?